Project Butterfly
Finding Inspiration in Every Turn


Kolme maata – kolme uutta oopperaa – yksi yhteinen tuotanto
Project Butterfly oli vuosina 2023–2025 toteutettu kansainvälinen oopperahanke, jossa etsittiin uusia, kestävämpiä tapoja luoda ja kierrättää oopperaa Euroopassa.
EU:n Luova Eurooppa -ohjelman tukeman hankkeen oopperakumppanit olivat Teatro Comunale Pavarotti-Freni Modenassa, Opera BOX Helsingissä ja Baltic Opera Gdańskissa. Yhteistyöhön osallistui taiteilijoita, nuoria ja eri alojen asiantuntijoita kolmesta maasta.
Hankkeessa syntyi kolme uutta lyhytoopperaa:
Paavo Korpijaakko: Hengitä – Suomi
Beniamin Baczewski: Jezioro Popiołów – Puola
Marco Attura: Perla di Speranza – Italia
Teokset muodostivat yhden näyttämöllisen kokonaisuuden, jonka aiheina olivat ilma, maa ja vesi sekä ihmisen suhde muuttuvaan ympäristöön. Tuotanto esitettiin vuonna 2025 Modenassa, Helsingissä ja Gdańskissa.
Oopperaa yli rajojen – mahdollisimman vähän turhaa kuljettamista
Project Butterflyn tavoitteena ei ollut ainoastaan tuottaa kolme uutta oopperaa. Hankkeessa tutkittiin käytännössä, kuinka kansainvälinen oopperatuotanto voidaan toteuttaa ympäristön kannalta kestävämmällä tavalla.
Tuotannon suunnittelussa hyödynnettiin digitaalisia työvälineitä ja paikallisia resursseja. Kaikkea näyttämötekniikkaa ja materiaalia ei kuljetettu maasta toiseen, vaan yhteinen taiteellinen konsepti sovitettiin kunkin esityspaikan olosuhteisiin ja tuotantomahdollisuuksiin.
Samalla Project Butterfly tarjosi Opera BOXille arvokasta kokemusta monivuotisesta eurooppalaisesta yhteistyöstä: yhteisestä taiteellisesta suunnittelusta, kansainvälisten työryhmien työskentelystä sekä saman produktion toteuttamisesta kolmessa eri maassa.
International Opera Awards 2026 – Sustainability Finalist
Project Butterfly on valittu International Opera Awards 2026 -finalistiksi Sustainability-kategoriassa.
International Opera Awards on yksi kansainvälisen oopperakentän merkittävimmistä tunnustuksista. Vuoden 2026 ehdokkuus nostaa Project Butterflyn kestävän oopperatuotannon työn kansainvälisesti esiin. Opera BOX on vuoden 2026 finalistien joukossa ainoa suomalainen oopperatoimija.
Palkinnot julkistetaan 21. marraskuuta 2026 Wienissä.
Project Butterfly ei päättynyt viimeiseen esitykseen. Hankkeessa syntyneet kokemukset kansainvälisestä yhteistuotannosta, paikallisten resurssien hyödyntämisestä ja kestävistä tuotantotavoista ovat pohjana Opera BOXin seuraaville kansainvälisille yhteistyöhankkeille.
PROJECT BUTTERFLY 2023–2025
Modena · Helsinki · Gdańsk
Teatro Comunale Pavarotti-Freni
Opera BOX
Baltic Opera
Co-funded by the Creative Europe Programme of the European Union

Our Story
Oopperalla on pitkä historia ylellisenä taidemuotona, jossa kustannuksia tai ympäristön kestävyyttä ei ole liiemmin mietitty. Ilmastonmuutos ja luonnon kestokyvyn loppuminen ovat kuitenkin pakottaneet kaikki yhteiskuntamuodot miettimään uusia muotoja kehittää toimintojaan kestävämpään suuntaan.
Butterfly -hankkeessa yritetään uuden oopperan tilaamisella luoda pilottimalli kiertuetoiminnalle, jossa otetaan huomioon mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen muodostuminen ja yritetään vähentää kuormitusta ympäristölle.
Meet The Team

Aldo Sisillo
Hankkeen taiteellinen johtaja

Paavo Korpijaakko
HENGITÄ

Beniamin Baczewski
JEZIORO POPIOŁÓW (Tuhkajärvi)
Puolan oopperan säveltäjä

Marco Attura
PERLA DI SPERANZA (Toivon helmi)
Italian oopperan säveltäjä

Mirva Koivukangas
Suomen libretisti

Jagoda Jagson
Puolan libretisti

Vincenzo de Vivo
Italian libretisti

Matteo Mazzoni
Ohjaaja

Joanna Borkowska
Lavastaja, pukusuunnnittelija

Jaan Ots
kapellimestari

Lauri Sirén
Valosuunnnittelija

Andreas Probst
3-D -suunnnittelija
Esiintyjät

Tukijat




































