top of page
Döbeln

Sebastian Fagerlund

DÖBELN

Hulvaton oopperakomedia Suomen sodan sankarista Georg Carl von Döbelnistä.

Ensi-ilta perjantai 4.kesäkuuta 2021 klo 19

lauantai 5. kesäkuuta klo 19

sunnuntai 6.kesäkuuta klo 16  

Ohjaus Ville Saukkonen, kapellimestari Jonas Rannila

lavastus Tinde Lappalainen, puvustus Pia Lasonen

Maskeerauksen suunnittelu Sini Silfvenius- Bart

Rooleissa Jussi Vänttinen, Johanna Isokoski, Päivi Pylvänäinen, Henri Uusitalo ja Ville Salonen

Kamariorkesteri Ariadne

esityskieli ruotsi ja suomi, tekstitys käsiohjelmassa

Georg Carl von Döbeln (29. huhtikuuta 1758 SegerstadRuotsi – 16. helmikuuta 1820 Tukholma

Döbeln palveli 1780-luvulla Ranskan armeijassa ja osallistui sotaan esimerkiksi Itä-Intiassa. Vuosina 1788–1790 käydyssä Kustaa III:n sodassa kotimaahansa palannut Döbeln haavoittui päähän ja joutui käyttämään loppuelämänsä mustaa sidettä otsallaan. Suomeen hän muutti vuonna 1807, kun hänet oli nimitetty Uudenmaan rykmentin varakomentajaksi.

Döbeln toimi Suomen sodassa 3. prikaatin komentajana ja saavutti voitot Kauhajoella ja Juuttaalla. Hän johti vuonna 1809 Ahvenanmaan puolustusta ja sai venäläiset luopumaan Tukholmaan tehtävästä hyökkäyksestä, mutta joutui itse kuitenkin pakenemaan Ruotsiin. Oopperan tapahtumat alkavat Döbelnin aivoleikkauksesta, jossa luotia yritetään poistaa ja hänelle annetaan opiumia. Samalla hän muistelee houreissaan pakoretkeä meren jäätä pitkin Ahvenanmaalta Ruotsiin. Muistot, houreet ja suurvaltojen kamppailu menevät hänellä iloisesti sekaisin. Sebastian Fagerlundin vaikuttava musiikki leikittelee houreen ja todellisuuden rajamailla.

Svenska_kulturfonden_logo_horisontell_vi
konstsamfundet.jpg
Opera BOX logo
bottom of page